Digitaalinen / painettu

© Hannu Natunen 2002 


Index

Digitaalinen / painettu
Näytön kalibrointi
Bittikarttakuva & vektorikuva
Bitti kuvassa & kuvan tiedostokoot
DeskTop Publishing (DTP)
Värijärjestelmät, CMYK ja RGB
Pistetiheys, linjatiheys
PostScript ja RIP
Kuvan scannaaminen

Julkaisun koostaminen
    Ensimmäiset toimet, työpaikka järjestykseen
    Mitä kannattaa tehdä itse
    Tiedostoformaatit


Digitaalinen / painettu

Vaikka paperille tehtävää ja sähköiseen muotoon tuotettavaa julkaisua työstettäessä pärjätään melko pitkälle samoilla välineillä ovat työtavat monessa kohdassa tyystin erilaiset. Paperille tehtävää julkaisua suunnitellessa, olipa se sitten käyntikortti tai kaupan mainos, on hyvä heti alkuun tietää millä tavalla se lopulta tuotetaan (perinteinen-/digitaalinen painatus, monistaminen), mikä on laatuvaatimus ja millä medialla se lopulta julkaistaan.

Painamalla julkaistaessa eri ominaisuuksia originaalilta vaadittavia ominaisuuksia on paljon. Paperi, tekstiilit, muovit, metalli... joista jokainen tarvitsee erilaisen paino-originaalin.

Esimerkkinä; pienen yhdistyksen (noin 300 jäsentä) neljä kertaa vuodessa ilmestyvä paperille painettava16 sivuinen,  jäsenlehti.Tuottamistavasta (kuvat, taitto) riippuen kustannukset / vuosi ovat ~1000 -10 000 euron välillä.
Digitaalisessa julkaisussa kustannusten kannalta ei ole niin suurta merkitystä, ovatko esim. sävykuvat värillisiä vai mustavalkoisia. Paperille tuotettuna sitävastoin kuvien osuus taas saattaa olla suurin hintaan vaikuttava tekijä.

Digitaalisen julkaisun tekijä joutuu  jättämään loppukäyttäjän varaan paljon asioita, joihin ei voi mitenkään vaikuttaa (näyttölaitteen värisäädöt / kalibrointi / kirkkaus / kontrasti, ym).
Painettu Anttilan postimyyntikuvasto kolahtaa postiluukusta jokaiselle samanmoisesti kalibroituna, mutta nettiversiota selatessa kivan näköinen päiväpeitto on jokaisen näytöllä vähän eri värinen...

Aineisto

Eroa on myös painotyöhön tulevan materiaalin hankinnassa ja käsittelyssä. Tietokoneen näytöltä esitettäväksi tarkoitettu kuva mahdollistaa putken kehnon erottelukyvyn vuoksi huonontaa kuvan laatua digitoinnin jälkeen.

Kuvan tiedostokokoa pienennetään poistamalla siitä värejä ja madaltamalla resoluutiota. Painotyötä varten taas, hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi, digitointivaiheessa valokuvasta tai diasta otetaan kaikki tarpeellinen talteen  ja pyritään siirtämään hävikittä paperille saakka. Painkuntoon-/tulostuskuntoonlaitossa sävykorjailua ym.fiksausta kylläkin tehdään, jonka serauksena tiedostoon tallennettu tieto kuvan ominaisuuksista muuttuu.


Myös sävykuvan esitystapa on erilainen, kuin näytöllä. Paino-originaalia varten bittikarttakuva  pisteytetään eli rasteroidaan (vaikuttaa kuvan yksityiskohtiin). Tämä tehdään nykyään yleensä samalla kertaa lopullisen paino-originaalin eli peistin tulostuksen yhteydessä.
Muitakin tapoja on käytössä. Erikseen käsitellyt kuvat voidaan liittää esimerkiksi filmille tulostettuun peistiin käsityönä.

Värijärjestelmä

Painotyöstä puhuttaessa myös näyttölaitteilla käytettävä RGB-värijärjestelmä "käännetään nurinniskoin". Neliväripainannassa käytettävä värijärjestelmä on CMYK.
Kaikki nämä eroavaisuudet yhdessä ja erikseen pitää huomioida, varsinkin jos painettavassa työssä käytetään värejä. Kannattaa pitää mielessä, että asettelun ja taiton osalta WYSIWYG (What you see is what you get) on nykyisillä DTP-ohjelmistoilla jo hyvää tasoa, mutta värien ja tarkkuuden osalta ei näyttölaitteista johtuen näin ole. Eikä tilannetta tietenkään paranna sekään, että jokainen käyttäjä "kalibroi" näyttönsä omien mieltymystensä mukaan.

 


Näytön kalibrointi

Adobe Photoshop-ohjelman (vastaava apuohjelma on myös PhotoPaintissa) mukana toimitetaan apuohjelma nimeltä Adobe Gamma (Paintissa Värien hallinta / Color management). Sitä voi käyttää apuna kalibroitaessa näyttöä. Kalibrointi ei ole yksiselitteistä ja "eksaktia tiedettä", on esim. vaikea sanoa milloin harmaa väri on "mahdollisimman tumma olematta silti musta".

Adobe Gamma ohjelmalla kalibroidaan kirkkaus, kontrasti, keskisävyt sekä väri- ja valkotasapainot. Näin voidaan standardoida näyttö erilaisten muiden näyttöjen kanssa. Kalibroinnin lopuksi ohjelma tallentaa asetukset näytön ICC profiiliksi (International Color Consortium).

Näytön kalibrointi:

1. Varmista että näyttö on ollut päällä vähintään puoli tuntia.
2. Katso että huoneen valaistus on normaalilla tasolla (jollaisessa yleensä työskentelet).
3. Avaa Photoshop
4. Käynnistä Adobe Gamma Help/Color Management (Ohje/Värinhallinta) ja Open Adobe Gamma (Avaa Adobe Gamma).
5. Valitaan versio jota halutaan käyttää: Step by step (velho) tai Control Panel. Molemmista löytyvät samat säädöt. Käymme nyt läpi Step by step version.
6. Jos haluat, voit valita ICC-profiilin joka lähinnä vastaa näyttöäsi. Jos et tiedä sitä paina seuraava. (Käytetään lähtökohtana kalibroinnissa.)
7. Aseta näyttösi kontrasti ja kirkkaus säädöt täysille.
8. Säädä kirkkaus sellaiseksi, että testikuvan tumma väri on mahdollisimman tumma (olematta kuitenkaan musta) ja valkoinen väri on kirkkaan valkoinen.
9. Seuraavaksi valitaan fosforit. Ohjelma ehdottaa jotakin näyttötyyppiä, jos et tiedä sen olevan väärä, hyväksy se (näytön manuaalista voit katsoa oikean näyttötyypin). Fosforeilla tarkoitetaan miten näyttö esittää punaisen, vihreän ja sinisen värin. Klikkaa seuraava.
10. Seuraavaksi säädetään keskisävyjen kirkkaus (gamma). Laita rasti kohtaan "view single gamma only". Säädä niin että keskellä oleva neliö erottuu mahdollisimman vähän reunoilla olevasta viivoituksesta. Poista rasti kohdasta "view single gamma only" ja tee sama eri osaväreille.
11. Sen jälkeen voit valita halutun keskisävyn kirkkaus -asetuksen "choose the desired gamma" ("windows default  2.20" = pc-koneessa).
12. Valitaan laitteiston valkotasapaino. Voit katsoa arvon näytön manuaaleista tai mitata sen itse seuraavasti: Valitse Measure, OK ja valitse neliöistä sellainen joka mielestäsi on kaikkein neutraalein harmaa (ei vivahda mihinkään muuhun väriin). Jatka niin kauan, että neutraalein väri on keskellä, jolloin ohjelma sitä klikkaamalla palaa edelliseen näyttöön. Klikkaa OK.
13. Voit nyt valita käyttöön jonkin muun valkotasapainon kuin laitteiston oletuksen. Kun olet valinnut klikkaa OK.
14. Nyt voit verrata näytön kuvaa ennen ja jälkeen kalibroinnin. Before=ennen, after=jälkeen. Kun olet verrannut klikkaa "Valmis".
15. Tallenna kalibrointiasetukset ICC-profiiliksi. Voit myöhemmin, mikäli joku on vaihtanut asetuksia palauttaa ne Adobe Gamma- ohjelmalla valitsemalla Load/Lataa ja valitsemalla jonkin tekemistäsi, tai valmiista profiileista.


Bittikarttakuva & vektorikuva

Tietokoneen näytöllä esitettävä kuva muodostuu kuvapisteistä eli pikseleistä. Näytölle tällainen kuva voidaan muodostaa kahdella eri tavalla: joko bittikartta- tai vektorimuodossa.

Vektorikuva muodostuu viivoista, joiden alku- ja loppupisteet on tallennettu kuvatiedostoon. Pisteiden välisiä suoria ja  käyriä voidaan liittää toisiinsa peräkkäin, jolloin saadaan aikaan haluttu muoto. Vektorikuvat ovat yleensä "karkeampia" ja vähemmän yksityiskohtia sisältäviä kuin bittikartat. Niitä voidaan scaalata (suurentaa) rajattomasti ilman että niiden tulostustarkkuus kärsii. Hyvä esimerkki vektorigrafiikasta ovat true type -fontit, vaikka fontin kokoa muuttaa, ei teksti muutu epäteräväksi.



Vektorikuva

Bittikarttakuva muodostuu aina neliön muotoisista kuva-alkioista eli pixeleistä. Toisin, kuin vektorikuvassa, bittikarttakuvan laatu / tarkkuus huononee kuvaa scaalatessa (suurennettaessa).
Bittikarttakuvaa suurennettaessa, saadaan yksittäiset kuva-alkiot, eli pixelit selvästi näkyviin.



Bittikarttakuva


Bitti kuvassa & kuvan kolme eri kokomääritystä

Kuva-alkio ja pixeli tarkoittavat samaa asiaa!

Digitoidulla kuvalla on kolme eri kokomääritystä.

  • Pixelikoko kertoo kuinka monta kuva-alkiota kuva sisältää vaaka -ja pystysuunnassa
  • Tulostuskoko kertoo kuvan fyysisen tulostuskoon esim. paperille tulostettuna
  • Tiedostokoko kertoo kuvatiedoston tiedostokoon (tallennuskoon) kilotavuina.

Ditaalisen sävykuvan tiedostokoko vaihtelee kuvan pikselimäärän ja pikselien esittämiseen käytetyn värimäärän mukaan. Mitä enemmän kuvassa on värejä, eli yhdessä kuva-alkiossa tietoa, sitä useampi bitti tarvitaan tuon tiedon tallentamiseen. Tämä suurentaa tiedostokokoa.

Alla olevien esimerkkien pixelikoko on 150X150 pxl. ja resoluutio 72 dpi/inch



24 bit. RGB / 35 kt.


8 bit. 256 color / 17 kt.


8 bit. 256 hs. / 17 kt.


4 bit. 16 color / 6 kt.
  • 1 bitti. Kuvapisteen väritila tila voi olla vain "päällä tai pois" eli 1 tai 0,  musta ja valkoinen (pieni tiedostokoko).

  • 2 bittiä. Neljä eri arvoa, kahdeksan väriä tai harmaasävyä

  • 4 bittiä. Kuusitoista väriä tai harmaasävyä

  • 8-bittiä. 256 väriä tai harmaasävyä

  • 16 bittiä. enimmillään 65536 väriä

  • 24-bittiä. (RGB) = RedGreenBlue. Täysvärikuva (TrueColor) jolloin jokaiselle näytöllä esitettävälle pixelille on varattu 8 bittiä kuvaamaan kunkin alkion väriarvoa. RGB -kuva voi sisältää yli 16,7 miljoonaa väriä.

  • 32-bittiä. (CMY) = Cyan Magenta Yellow Käytetään painoteollisuudessa. CMY-kuvan tummimmat alueet erotetaan omaksi (K=Key=musta) kanavakseen  (CyaaniMagentaYellowKey = CMYK) (Suuri tiedostokoko)


DeskTop Publishing

Kauan (noin15v) sitten, ennen JokapojanJulkaisuohjelmien yleistymistä, oli paino-originaalin valmistus kaikkine työvaiheineen melkoisesti  aikaa ja rahaa vaatinut työ. Tilaajan tehtäväksi jäi ainoastaan toimittaa mainostoimistolle tai painoon käsikirjoitus ja materiaali, joka hoiti ladonnan, taiton ja kuvien käsittelyn. Tämä johtui siitä, että tarvittavat laitteet ja tekniikka olivat kalliita ja monimutkaisia käyttää. Esim. kuvien painokuntoonlaitossa käytettiin optisia laitteita (reprokamera) joka on nykyään jo museotavaraa. Samoin käytetyt ohjelmistot olivat kalliita, yleensä merkkipohjaisia, käyttäjän tarpeisiin räätälöityjä laite-/järjestelmämöykkyjä.
Nykyään yksi henkilö voi valmistaa koko homman paino - /tulostusvalmiiksi originaaliksi.
DTP-ohjelmia löytyy  kaikkiin käyttöympäristöihin ja mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Tähän ovat joutuneet sopeutumaan myös kirjapainot ja julkaisutoimistot. Lähes kaikille tuttuja nimiä ovat kuvankäsittelyssä ja julkaisussa käytettävät Adoben  Photoshop ja PageMaker sekä grafiikkaohjelmista CorelDraw ja Freehand.


CMY(K) ja RGB

Ihmisen värinäkökyky perustuu valon säteilyyn  (lisäävä värijärjestelmä) tai heijastumiseen (vähentävä värijärjestelmä). Väri on valoa, joka muodostuu sähkömagneettisesta aaltoliikkeestä. Aaltoliikkeen taajuutta kuvataan aallonpituus -yksiköllä, nanometri (nm.)
Ihmissilmin nähtävän valon (värien) aallonpituus välillä ~380-780 nanometriä. Alle 380 nm. aallonpituus on ultraviolettia valoa. Yli 780 nm. aallonpituus on infrapunaa valoa.

CMYK-värijärjestelmä on subtraktiivinen, eli vähentävä järjestelmä. Vähentävä värijärjestelmä perustuu pinnasta heijastuvaan valoon (aallonpituuksiin). Tämä tarkoittaa sitä että esimerkiksi paperille painettu yksi osaväri sitoo (absorboi) paperiin saapuvasta valosta ne värit, (aallonpituudet) joita paperilla ei ole. Katsojan silmään heijastuu vain se aallonpituus jota kyseinen osaväri ei kykene "sitomaan" itseensä. Kaikki osavärit yhdistämällä, aikaansaadaan musta, joka kuvan painamista varten tehtävässä värierottelussa erotetaan omaksi osavärikseen (K = Key eli musta).

  • C = Cyaani / sininen
  • M = Magenta / punainen
  • Y = Yellow / keltainen
  • K = Key / värierottelussa aikaansaatava CMY-osavärien tummimmat yhdistelmät sisältävä laskennallinen alue, musta painoväri.

CMYK-värijärjestelmä on painotuotteissa käytettävä värijärjestelmä.

Subtraktiivinen

RGB-värijärjestelmä, Red Green Blue, on additiivinen, eli lisäävä värijärjestelmä. Lisäävä värijärjestelmä perustuu saapuvaan valoon (aallonpituuksiin). Jos paljon valkoista sisältävä valo, esimerkiksi päivänvalo, hajoitetaan prismalla sisältää se kaikki värit (aallonpituudet) . Kaikki aallonpituudet yhdistämällä saadaan taas valkoista valoa.
RGB-järjestelmää käytetään scannauksessa ja näyttölaiteella. Muunnos painoa varten CMYK- järjestelmään tehdään vasta värierottelussa.

Additiivinen


Pistetiheys, linjatiheys

  • DPI = DotsPerInch, pistettä tuumalle = kuvatiedoston pistetiheys
  • LPI = LinePerInch, linjaa tuumalle = tulostimen linjatiheys

Usein DPI  ilmoitetaan myös PPI -yksikkönä.  tarkoittaa samaa asiaa. PPI -yksikköä käytetään usein painotuotteista puhuttaessa.

Rasterointi

Kirjapainossa käytettävää tekniikkaa varten sävykuvat rasteroidaan, eli pisteytetään. Tämä tehdään lähes poikkeuksetta vasta painofilmipalvelussa tai nykyään kirjapainossa suoraan lopulliselle painopinnalle.

Kun tulostimella tuotetaan painettavan valokuvan rasteria, jokainen rasteripiste muodostettaan kuvatiedoston sisältämistä pixeleistä. Mitä suurempi tulostimen (LPI) tarkkuus on sitä sitä suurempi kuvatiedoston pixelimäärä voidaan hyödyntää. Mitä pienempi yksittäinen tulostuspiste kyetään tuottamaan sitä pienempi rasteripiste; (pistetiheys) saadaan aikaan. Mitä tiheämpi rasteri, (linjatiheys) sitä enemmän yksityiskohtia kuvasta saadaan näkymään.
Kun rasterin tiheys kasvaa, sävyalue kapenee eli sävyjen määrä vähenee, ellei vastaavasti tulostusresoluutiota nosteta. 
Pistetiheys ja linjatiheys ovat riippuvaisia toisistaan ja vaikuttavat aikaansaatavien sävyjen määrään.
Seuraavassa taulukossa on joitakin laskennallisia yhdistelmiä.

Suomessa linjatiheyttä ilmoitettaessa yksikkönä käytetään yleensä senttimetriä.

Pistetiheys ( DPI ) Linjatiheys ( LPI ) Sävyjen määrä
l/in l/cm
300 30 12 100
76 30 16
183 72 3
600 61 24 100
152 60 16
183 72 11
1270 79 31 256
127 50 100
183 72 48
2540 157 62 256
183 72 190
254 100 100

Originaalin tulostukseen vaikuttaa myös käytettävä tekniikka. Käytännössä, varsinkin jos painotyö sisältää sävykuvia, tulostukseen käytetään tulostuspalvelun tai latomon tarkkuustulostimia, jolloin peisti tulostetaan filmimateriaalille. Parhaatkaan lasertulostimet eivät pysty riittävään tarkkuuteen johtuen laserin jauheesta ja materiaaleista, joille niillä pystytään tulostamaan.


PostScript ja RIP

DTP-ohjelmien käytön lisääntyessä, julkaisujen taiton ja siihen liittyvien toimien siirtyessä mitä erilaisimpiin ympäristöihin, tarvittiin keino, jonka avulla upeat hengentuotteet siirretään painon vaatimaan tarkkuustulostukseen. Ensimmäinen sivunkuvauskieli oli Adobe inc:n kehittämä PostScript. Se julkaistiin  vuonna 1985 ja on edelleen käytetyin sivunkuvauskieli (. PostScriptiä pidetään edelleen tulostuksesta puhuttaessa standardina, vaikka muiden järjestelmien esim. HewlettPackardin PCL-kielen yleistyminen pakotti Adoben vapauttamaan PostScriptin tiukasta lisenssoinnista ja antaa se muidenkin kehitettäväksi. Sivunkuvauskielien idea on se että ne ovat täysin laite ja resoluutioriippumattomia. Resoluution ja linjatiheyden määrää vain tulostava laite. Tämän ansiosta voidaan olla melko varmoja että lopputulos on halutunlainen.

Tulostimelle lähetettävä PostScript tiedosto voi olla kuvia, tekstiä ja vaikkapa tekstin lihotukseen liittyvää tietoa, jonka tulostimen PostScript-tulkki ymmärtää. Tulostustiedostot ovat yleensä tiedostokooltaan suuria ja vaativat muutenkin paljon laskentatehoa. Tätä varten on PostScrip tulostimeen yleensä liitetty oma suoritin eli RIP = (Raster Image Prosessor) joka hoitaa laskentarutiinit. Tulostuspalveluissa RIP on yleensä oma yksikkönsä, joka voi hoitaa useammankin tulostimen laskennat.

PostScript tiedostomuotoa, EPS = (Encapsulated Post Script)   käytetään myös yhtenä kuvan tallennusmuotona. Käyttäjälle se näkyy yhtenä tiedostona, mutta todellisuudessa siihen on "paketoitu" kuvan näytöllä näkyvä versio, sekä tulostusosa, joka voi olla joko vektorigrafiikkaa tai bittikartta.  EPS kuvaa voidaan, toisin kuin tavallista bittikarttakuvaa, taitto-ohjelmassa vielä skaalata tai kääntää, koska näyttökuvaan tehtävät muutokset siirtyvät mukana roikkuvaan tulostustiedostoon. EPS-formaattia käytetään paljon esim. siirrettäessä kuvia järjestelmästä toiseen.


Kuvan scannaaminen

Kuvan scannaaminen painotyötä varten on monen asian summa. On otettava huomioon millä tekniikalla tuotos lopulta tehdään. Jos tiedetään että seuran tiedote rykäistään nopeasti kopiokoneella kannattaa miettiä käyttääkö sävykuvia lainkaan tai vastaavasti jos tehdään laadukasta mainospainotuotetta, kannattaa kuvanluku jättää muiden hoidettavaksi ja käyttää taiton aikana matalaresoluutioista näyttökuvaa, joka yleensä riittää vedoskäyttöön ja varsinaisen kuvanluvun rajausmalliksi.
Jos kuitenkin lopulliseen jukaisuunkin tulostettava kuva scannataan itse. Hyvä nyrkkisääntö lukutarkkuudeksi (dpi) on  puolitoista-kaksi kertaa suurempi kuin tulostimen linjatiheys (lpi), jolla se tullaan tuottamaan.

Jos kuvan pikselikokoa joudutaan muuttamaan (interpoloimaan eli uudelleennäytteistämään) se kannattaa tehdä kuvanlukuvaiheessa. Tarpeettoman suuri pikselikoko kasvattaa turhaan tiedoston kokoa ja haittaa jatkokäsittelyä.

Digitaaliseen julkaisuun:
Näytöllä esitettävän kuvan resoluutiotarpeen määrää katodisädeputken ominaisuudet.
Esimerkki: Noin kolme vuotta vanhan Belinea-merkkisen SVGA-näytön maksimi pistetiheys on 0,28mm. Tämä rajoittaa maksimi kuva-alkioiden määräksi ~72 dpi:tä. Näytöissä kylläkin on eroja. Kalliit huippuluokan näytöt kykenevät muodostamaan tätä pienemmänkin kuva-alkion, joten näytöllä esitettävän kuvan resoluutioksi on vakiintunut 72-92 dpi.

Painotuotetta varten:
Scannausresoluutio voidaan laskea seuraavaa kaavaa käyttäen. Laskentaa varten täytyy tietää kaksi asiaa: Kuvan lopullinen paperille tuotettava fyysinen tulostuskoko ja käytettävän tulostuslaitteen linjatiheys.

Kaava:
Tarvittava koko / originaalikoko: Kaavassa tarvittavan ja originaalikoon suhde ilmoittaa fyysisen koon muutoksen.
X 1,5-2 = varmuuskerroin. PostScript -kieli pystyy hyödyntämään enintään kahden pikselin tiedon rasteripistettä tulostettaessa. Tätä alhaisempiakin varmuuskertoimia käytetään. Esim. sanomalehtilaadussa yleensä 1,5. Mitä korkealaatusempi lopputulos halutaan, sen korkempi on varmuuskertoimen oltava.
X linjatiheys (lpi):  Linjatiheysarvolla ilmoitetaan käytettävän tulostuslaitteen tarkkuutta eli rasteripisteiden lukumäärää määrätyllä matkalla. Suomessa käytetään yksikkönä yleensä senttimetriä. (l/cm). Sen vuoksi kavaan lisätään allaoleva tuumakerroin.
X tuumakerroin saadaan tuuman arvosta ~2,5cm.


Interpolointi = (digitoidun tai digitoitavan kuvan uudelleennäytteistys)

Aina, kun scannataan kuva jollain muulla, kuin scannerin luonnollisella resoluutiolla, bittikartasta joko hävitetään, tai siihen lisätään jotakin. Tätä tarkoitetaan kuvan interpoloinnilla. Myös kuvankäsittelyohjelman avulla voidaan tehdä interpolointi, mutta ainakin painotuotteita varten kuva kannatta scannata mahdollisimman lähelle lopullista pikselikokoakokoa, kuitenkin jonkin verran korkeamalla näytteenottotarkkuudella, kuin lopullinen tarve on. Tämä siksi, että kuvasta on huomattavasti helpompi poistaa tietoa kuvan laadun kärsimättä kuin lisätä sitä.
Esimerkiksi PhotoShop-ohjelmassa on kolme mahdollisuutta interpoloida kuva. Bilinear, nearest neighborg ja bicubic-vaihtoehdot.

  • Bilinear = sävyjen keskiarvoja lisätään alkuperäisten pikselien väliin = pehmentää lopputulosta
  • Nearest neighbour = kuvaan lisätään sävyjä joita siinä muutoinkin jo on = terävä lopputulos
  • Bicubic = on edellisten välimuoto

Jos esimerkiksi tiedetään että tulostus tullaan tekemään 600 dpi:n laserilla on turha lukea kuvasta 256 harmaasävyä koska niitä ei voida kuitenkaan tulostuksessa hyödyntää. Jos taas tulostuksessa käytetään yli 1000dpi:n tarkkuuteen pystyvää tulostinta on kaikki 256 harmaasävyä mahdollista saada käyttöön.
Tavanomainen painofilmitulostukseen tarkoitettu tulostin on tarkkuudeltaan 1270-2540 dpi

Kuvanlukijaa voidaan kätevästi käyttää myös vaikka yksinkertaisen logon siirrossa siten että lukuvaiheessa siitä tehdän 1 bittinen mustavalkokuva joka muunnetaan vektorikuvaksi ennen värien määritystä. Bittikarttakuvan muuntamiseen vektorikuvaksi on olemassa monia työkaluja. Yksi näistä on CorelDraw-ohjelmakokonaisuuteen kuuluva CorelTrace.


Julkaisun koostaminen

Työpaikka järjestykseen

Tavallista on, kun vaatimattomankin painotuotteen kokoaminen alkaa, ei mene kauankaan aikaa, kun aineisto on levinnyt ympäri kyliä. Pomolta saatu sisältötekstin sisältävä levyke on hukassa ja kovalla tohinalla valituista kuvista on vähintäänkin rajausohjeet menneet jo toissapäivänä roskikseen.
Tämän takia kannattaa ainakin jo digitoitua aineistoa varten tehdä työasemalle työkansio ja siihen järkevä hakemistorakenne. Tämä säästää jatkossa aikaa ja hermoja. Varmuuskopiointi myös helpottuu.

Vaikka näin:       




Mitä kannatta tehdä itse

Se, mitä kannattaa tehdä itse, riippuu ihan siitä, mitä laitteita ja sovelluksia on käytössä ja mikä on luotavan hengentuotteen käyttötarkoitus ja laatuvaatimus sekä kuinka suuria määriä lopulta tarvitaan.
Viime vuosina on perinteisen offsetpainon rinnalle ilmaantunut pilvin pimein kaikenlaisia tulostuspalveluyrityksiä sekä digitaalista painotekniikkaa hyödyntäviä laitoksia, joiden ansiosta painokuntoonlaittoon suoraan liittyvät kalliit työvaiheet voidaan pudottaa lähes olemattomiin. Se säästää selvää rahaa teettäjälle.

Nyrkkisääntöinä voisi pitää seuraavia:

  • Jos tuotetaan alusta loppuun itse, käytössä oleva laitekanta määrää kaiken. tuskin voi olettaa kotoa tai työpaikalta löytyvän tarkkuustulostuslaitteita,  jota vaikkapa korkearesoluutioisten sävykuvien tulostus vaatii.
  • Jos taas vaikkapa tekstisisältö koostetaan itse ja kuva-aineiston kanssa ollaan vähän epävarmoja, on syytä jo alkuvaiheessa ottaa yhteys painoon tai tulostuspalveluun, jota aiotaan käyttää. Tämä siksi, että saadaan täysillä hyödynnettyä oma osuus työstä ja se, mistä painolle lopulta maksetaan. Esim. suoraan sovelluksesta tulostaminen, scannauspalvelun käyttö, mahdollinen jälkikäsittely...?

Tiedostoformaatit

Kaikissa taitto ja julkaisuohjelmissa on oltava mahdollisuus käyttää myös toisilla ohjelmilla tuotettua teksti- ja  kuvamateriaalia. Näitä tiedoston vienti- ja tuontisuotimia on ohjelmittain hyvinkin vaihtelevia määriä, osa oikein käyttökelpoisia ja osa taas vähän eksoottisempia. Seuraavassa on muutamia originaalinvalmistuksessa yleisesti käytettyjä tiedostomuotoja.

Tekstiaineistolle:

*.TXT on normaali, vaikkapa muistiolla tuotettu tekstitiedosto, joka toimii varmasti vaikka leikepöydän kautta tuotuna.
*.RTF
eli Rich Text Format, joka on tekstinkäsittelyohjelmissa yleisesti käytetty vientisuodin. On paljon käytetty ja hyväksi havaittu, koska ei siirrä mukana liikaa tekstinkäsittelyssä käytettyjä muotoiluja.

Noin yleisesti ottaen tekstiaineiston osalta on usemmiten paras, kun se tuodaan julkaisuun mahdollisimman muotoilemattomana vaikkapa leikepöydän kautta ja muotoilut tekstiin tehdään vasta sen jälkeen.

Kuva-aineistolle painoon:

*.EPS eli Encapsulated Post Script, jota käytetään paljon kuvatiedostojen siirtoon tulostimelle, sekä OPI (Open Prepress Interface)- järjestelmissä
*.AI eli Adobe Illustrator on  paljon käytetty ja hyväksi havaittu. Laitteistoriippumaton, monipuolinen formaatti, jonka avulla saa aikaiseksi kohtalaisen kevyitä tiedostoja.
*.TIF Tagged Image Format on hyvä ohjelmistoriippumaton tapa siirtää täysväri- tai harmaasävy bittikarttakuvia. Mahdollisuus käyttää tietoa hävittämätöntä pakkausta (LZV).
*.WMF Windows metafile. Windowsin vektoriformaatti
*.PDF Portable Dokument Format. Adoben kehittämä,monipuolinen, melko uusi tiedostomuoto. Sama tiedosto voi sisältää koko julkaisun aineiston. Pdf -muoto on hyvin tuettu kaikissa laiteympäristöissä.

Digitaaliseen julkaisuun ja kuvan "työstämiseen"

*.PSD on Photoshopin oma tallennusformaatti. Se säilyttää kaikki kuvan ominaisuudet, kuten tasot, tekstimuotoilut, läpinäkyvyyden, maskin jne. Suositeltava formaatti jos kuva on tarkoitus avata vain Phoshop-ohjelmassa (Toimii myös mac-ympäristössä).
*.CPT on Corel Photopaintin oma tallennusmuoto. Säilyttää kaikki kuvan ominaisuudet, kuten tasot (objektit), maskit ym. Ei toimi mac -ympäristössä.
*.TIF
tagged image file, säilyttää kaiken varsinaisen kuvainformaation (ei kuitenkaan esim. tasoja). On mahdollista tallentaa läpinäkyvä alpha-kanava. Toimii useissa laiteympäristöissä (mac, pc). Suositeltava formaatti kun kuva on tarkoitus avata useissa ohjelmissa tai vaikkapa kirjapainossa.
*.BMP
Windows or OS/2 bitmap. Säilyttää kuvainformaation kuten TIF. Toimii lähinnä pc-koneissa windows  ja OS/2 käyttöjärjestelmillä. Voidaan tallentaa 1- 24 bittisenä. Suositeltava formaatti kun kuvaa käsitellään vain Windowsissa ja avataan useissa ohjelmissa. Esim. Windowsin taustakuvat ovat yleensä BMP-formaatissa.
*.TGA
Truevision targa. Säilyttää kaiken kuvainformaation. Voidaan tallentaa alpha-kanava (läpinäkyvyys). Käytetään paljon tehtäessä kuvia videokäyttöön.
*.GIF
Compuserve, enintään 8-bittinen formaatti (256 väriä). Suositellaan web-käyttöön mustavalkokuvia ja grafiikkaa tallennettaessa. Mahdollistaa läpinäkyvyyden, animaation lomitetun kuvan (kuva piirtyy näytölle terävöityen. vrt. lomittamaton piirtyy ylhäältä alas) ym.
*.JPG
Joint photographic experts group. Tallentaa hävittävällä pakkauksella jonka pakkaussuhteen voi määritellä. Säilyttää RGB-värit. Suositellaan web-käyttöön väri ja sävykuvien tallennukseen. Myös valokuvien tallennukseen kun halutaan säästää tilaa.
*.PNG
Portable network graphics Voidaan tallentaa 8 tai 24-bittisenä. Yhdistää GIF:n ja JPG:n hyvät puolet. Tiedostokoot kuitenkin suurempia. Suositellaan web-käyttöön.

Kun kuvaa vielä editoidaan kuvankäsittelyohjelmassa, kannattaa käyttää tallennuksessa ko. ohjelman omaa tallennusmuotoa, (esim. Photoshopilla PSD, Photopaintilla CPT), tai tietoa hävittämätöntä TIF -muotoa. Tallennus muihin  formaatteihin tehdään vasta valmiille kuvalle.


| 10.2.2003 |